Postimerkkiluetteloiden historiaa

Eräs keskeisimmistä asioista keräilyssä ovat erilaiset listaukset. Olivatpa keräilyn kohteena mainoskynät, musiikki tai postimerkit, niin lähes varmuudella jokainen jossain keräilyn vaiheessa laatii jonkinlaisen listauksen kokoelmansa sisällöstä. Näin ovat syntyneet useimmat eri keräilyalojen perusteokset, ja myös postimerkkiluettelot.

Timbres-Poste ja Berger-Levrault aloittivat

Vanhin tunnettu postimerkkiluettelo on Strasbourgilaisen kirjapainon omistajan ja kustantajan, Oscar Berger-Levraultin vuonna 1861 laatima vihkonen. Käsinkirjoitettu 12-sivuinen liuska, nimeltään Timbres Poste sisälsi tietoja 973 postimerkistä, jotka ko. herrasmies omisti (n. 700 kohdetta) tai muuten varmuudella tunnisti. Luettelo monistettiin litografisesti ja hän lähetti siitä kopioita tuntemilleen keräilijöille. Luettelon painos lienee ollut 40 - 50 kappaletta, joista meidän päiviimme on säilynyt 4 kappaletta. Kaikkiaan luettelosta ilmestyi 12 painosta, joista jokainen oli edellisestä versiosta laajennettu. Merkille pantavaa on, että luettelo ei sisältänyt hintatietoja, vaan koostui pelkistä havainnoista.

Berger-Levraultin nimi on jäänyt filatelian kirjoihin myös "ikävämässä mielessä". Vuonna 1826 syntynyt Berger-Levrault oli eräs ensimmäisiä filatelisteja, joka keräsi elinaikanaan merkittävän kokoelman. Hän oli myös nk. herkuttelija, jolle kelpasivat vain hammastukseltaan irrottamattomat kappaleet. Tätä tarkoitusta varten hän saattoi leikata 9 merkin ryhmästä keskimmäisen merkin ja tuhota samalla ympäröivät merkit.

Kauppiaiden esiinmarssi

Ensimmäisen kaupallisesti julkaistun postimerkkiluettelon laati ranskalainen Alfred Potiquet. Catalogue des timbres-poste crees dans les divers etats du globe julkaistiin yhteistyönä Edard de Laplanten ja Eugene Lacroixin kanssa 21. joulukuuta 1861. Potiquetin luettelo käsitti 1080 postimerkkiä ja 130 ehiötä.

J.B. Moens ehti Brysselissä julkaista oman luettelonsa tammikuussa 1862 ennen kuin Potiquetin luettelon toinen painos ilmestyi maaliskuussa. Näiden kahden välille kehkeytyi riita, jossa toista syytettiin kopioinnista. Samoihin aikoihin ilmestyi kaksi muutakin luetteloa. Ensimmäisen englantilaisen tekemä postimerkkiluettelo julkaistiin huhtikuussa 1862. Luettelon, Aids to Stamp Collectors; being a list of English & Foreing Postage stamps in circulation since 1840, by a stamp Collector oli laatinut brightonilainen koulupoika Frederic Booty. Bootyn perässä seurasivat piakkoin J.E. Grey ("ensimmäinen postimerkkeilijä") ja Mount Brown, jotka julkaisivat omat luettelonsa samoihin aikoihin.

Heinäkuussa 1862 otettiin seuraava merkittävä kehitysaskel luetteloiden historiassa. Frederic Booty julkaisi teoksen A stamp Collector's Guide; being a list of English & Foreing stamps with 100 facsimile drawings. 98-sivuisessa luettelossa oli Bootyn itsensä piirtämiä kuvia postimerkeistä ja näin siitä tuli ensimmäinen kuvitettu luettelo. J.E. Greyn luettelot seurasivat piakkoin perässä, tosin ainoastaan kolmessa hänen julkaisemastaan 36 luettelossa on kuvitusta.

Ensimmäisen hintaluettelon julkaisivat saksalaiset kauppiaat Zschiesche ja Köder heinäkuussa 1863. Se julkaistiin heidän kustantamansa lehden osana. Ensimmäisen erillisen hintaluettelon julkaisi myöhemmin samana vuonna pariisilainen Arthur Maury. Mauryn hinnasto, Liste de timbres-poste, avec les prix auxquels on peut se les procurer chez Maury Fils, oli yksipuolisesti painettu foliolehti. Täydellinen luettelon hintalistoineen Maury julkaisu vuonna 1865.

Uudet luettelot ja julkaisijat seurasivat toisiaan hyvinkin nopeaan tahtiin. Vuoteen 1874 mennessä maailmassa oli julkaistu jo noin 350 postimerkkiluetteloa / vastaavaa teosta. Monissa keräilyn aikakausilehdissä julkaistiin luetteloita, jopa vanhan ajan postimerkkikansiot sisälsivät oman postimerkkiluettelonsa hinnastoineen kansion etusivulla postimerkkien paikkojen vieressä. Suurin osa naista luetteloista oli lyhytikäisiä, mutta osa jatkoi ilmestymistään vuodesta toiseen.

Merkillepantavia asioita näissä luetteloissa on useita. Ensinnäkin ne listasivat hyvin paljon muutakin kuin postimerkkejä: mukana oli laaja joukko ehiöitä, ehiöleikkeitä, ehdotteita, paikallisjulkaisuja jne. Ehiöiden ja ehiöleikkeiden mukana olo oli itsestään selvää, sillä niitä kerättiin täysin samanarvoisina postimerkkien rinnalla. Vasta 1900-luvun alussa ehiöleikkeiden asema romahti ja kymmenkunta vuotta myöhemmin myös ehiöt poistuivat keräilyn valtavirrasta. Toinen merkittävä asia oli numeroinnin puute.

Tuttujen nimien esiinmarssi

StanleyGibbons on nimi, joka vastaa filateliassa samaa kuin Nokia matkapuhelimissa. Maailmassa on tuskin yhtään keräilijää joka ei joskus olisi käyttänyt SG:n luetteloita tai palveluita. Yrityksen taustalla on Edward Stanley Gibbons, joka julkaisi ensimmäisen hinnastonsa marraskuussa 1856 16-sivuisena vihkosena. Tämän jälkeen hintalistaus ilmestyi säännöllisesti lähes kuukausittain kunnes varsinainen luettelo julkaistiin vuonna 1879. Vuoden 1880 luettelo toi mukanaan toisen merkittävän uudistuksen luetteloiden historiassa: numeroinnin. SG:n luettelot ovat vanhimmat yhtäjaksoisesti nykypäiviin ilmestyneet postimerkkiluettelot. Erityisen suurta suosiota SG:n luettelot nauttivat kansainyhteisön maissa.

Toinen merkittävä filatelian hahmo, joka on vaikuttanut etenkin Yhdysvaltojen filateliaan, on John Walter Scott. Vuonna 1863 hän matkusti Lontoosta New Yorkiin, mukanaan vain matka-arkku, jossa oli pieni erä postimerkkejä. Nämä Scott myi tuolloin tunnetulle newyorkilaiselle kauppiaalle William.P. Brownille 10 dollarilla. Vastineeksi hän sai 100 dollarin arvoiset postimerkit myytäväkseen. Viiden vuoden kuluttua Scott perusti oman liikkeen ja vuotta myöhemmin hän julkaisi oman luettelonsa. Syyskuussa 1868 ilmestynyt luettelo, A Descriptive Catalogue of American and Foreing stamps issued from 1840 to date, oli 21-sivuinen ja siinä kerrottiin hieman yli 100 maan postimerkeistä. Scottin luetteloiden valta-asema nojaa hyvin pitkälti Amerikkaan, sen sijaan muualla maailmassa niitä ei juurikaan käytetä.

Ranskassa hallitseva luettelo 1870-& 1880-luvulla oli Mauryn luettelo. Hieman ennen vuosisadan vaihdetta Maury sai vakavan kilpailijan Louis Yvertin ja Theodere Tellierin taholta. Nämä julkaisivat vuonna 1897 luettelon Catalogue prix courant de timbres-poste. Seuraavana vuonna luettelo oli jo kaksiosainen. Tämän vuosisadan alussa Theodere Champion liitti voimansa Yvert & Tellierin kanssa yhteen ja luettelo syrjäyttäen Mauryn luettelon vuonna 1907. Nykyisin Yvert & Tellierin luettelosarja on yksi merkittävimmistä ja laajimmista filateelisista julkaisuista. Etenkin Ranskan kielisillä alueilla se on selkeästi suosituin vaihtoehto.

Saksa on Ranskan ohella ollut aina eurooppalaisen filatelian valtamaita. Vuosisadan vaihteessa saksalaista filateliaa vallitsivat tutut nimet Senf ja Kohl. Vuonna 1910 kilpaan tuli mukaan Hugo Michel, jonka ensimmäinen julkaisu oli 94-sivuinen Eurooppa-luettelo. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919 Schwanenberger Verlag hankki Michelin itselleen. Luettelon asema vahvistui nopeasti ja etenkin toisen maailmansodan jälkeen Michelistä muodostui saksankielisen alueen ja Euroopan johtava luettelo. Toinen samoihin aikoihin Michelin kanssa markkinoille tullut luettelo on Sveitsiläinen Zumstein. Zumstein on saavuttanut mainetta etenkin Sveitsi ja Liechtenstein erikoisluetteloillaan.

Pohjoismaiset luettelot

Pohjoismaissa merkittävin ja käytetyin postimerkkiluettelo on FrimarksHusetin julkaisema Facit, joka on ilmestynyt vuodesta 1948. Tämä luettelon perusteellisuudessaan samaa luokkaa kuin maiden omat erikoisluettelot. Muut pohjoismaiset yleisluettelot joita kaytetään vähemmän ovat tanskalainen AFA-Skandinavia ja ruotsalainen "Nordens frimärken i färg". Näiden lisäksi paljon käytettyjä ovat maakohtaiset erikoisluettelot.

Suomen vanhin postimerkkiluettelo on Helsingfors Frimärkssamlare Förengin vuonna 1895 julkaisema "Katalog öfver Finlands Frimarken utgiften Helsingfors Frimarkssamlare Förening". Luettelo oli 4-sivuinen ja siinä oli lisäksi, kuva- ja hintaliite. Toinen laajennettu painos ilmestyi saksankielisenä vuonna 1904. Tähän 18-sivuiseen luetteloon kuului lisäksi kolme kuvaliitettä. Nykyisin valta-asemassa olevista Suomi-luetteloista LaPe alkoi ilmestyä vuonna 1937 ja Norma 30 vuotta myöhemmin vuonna 1967.